Kartta - Iwanuma

Iwanuma
Iwanuma on Japanin kaupunki Honshūn saarella Tōhokun alueella Miyagin prefektuurissa. Se sijaitsee Tyynenmeren rannikolla prefektuurin keskiosassa Sendain eteläpuolella. Abukumajoki laskee mereen kaupungin etelärajalla. Lännessä kaupunkiin kuuluu vuoristoalueita. Iwanumassa on 43 946 asukasta (lokakuussa 2020) ja sen pinta-ala on 60,45 neliökilometriä.

Iwanuma kehittyi Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla Ōshū-kaidō-tiereitin postiasemana (shukuba) ja linnanaluskaupunkina osana Sendain daimiokuntaa. Kaupungissa sijaitsee Takekoma-jinjan šintolainen pyhäkkö, jonka historia ulottuu ainakin Muromachi-kaudelle. Se on yksi Japanin tärkeimmistä Inari-pyhäköistä. Kaupunkioikeudet osana Japanin nykyistä kunnallishallintoa Iwanuma sai vuonna 1971. Se on kasvanut yhtenä Sendain esikaupungeista. Kaupunkiin on sijoittunut teollisuutta ja puutarhaviljelyä. Iwanuma kärsi vahinkoja vuoden 2011 Tōhokun maanjäristyksessä ja tsunamissa, kun siellä sai surmansa 186 henkeä ja 736 asuinrakennusta tuhoutui kokonaan.

Takekoma-jinjan lisäksi kaupungin nähtävyyksiin kuuluu Kanahebisui-jinjan pyhäkkö, joka tunnetaan pioneistaan. Iwanumaa palvelevat JR Higashi-Nihonin Tōhoku-päälinja ja Jōban-linja. Sendain lentoasema sijaitsee osittain kaupungin alueella.

 
Kartta - Iwanuma
Kartta
Google Earth - Kartta - Iwanuma
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Iwanuma
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Iwanuma
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Iwanuma
OpenStreetMap
Kartta - Iwanuma - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Iwanuma - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Iwanuma - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Iwanuma - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Iwanuma - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Iwanuma - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Iwanuma - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Iwanuma - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Iwanuma - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Iwanuma - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)